Miksi tämä kosketta sitten minua ? Miksi halusin osallistua tähän? Vielä alkaa kirjoittamaan aiheesta?
Koitan avata teille jotain mikä on kulkenu vuosia minun mukana ja hiljalleen on aika tulla mielestäni ulos.
Palataan ajassa aika monta vuotta jo taaksepäin, sinne ajalle kun olin vasta hoidossa ja lähdetään sieltä hiljalleen tulemaan kohti tätä päivää.
Ensimmäisiä kertoja olen ollut kiusattu toisessa virallisessa hoitopaikassa. Lapset ilkeilivä ja jättivät leikeistä pois, ei siinä mitään mutta kun kerroin hoitaja tädille niin hän ei asiaa halunnut uskoakkaan vaan tämähän oli minun vika. Muistan sieltä vieläkin päivän jolloin sain tarpeekseni tuosta ja itkien soitin vanhemmille. Isä tuli hakemaan minut kotiin ja sen päivän jälkeen minun ei onneksi tarvinnut enää mennä tuohon paikkaan. Kuitenkin vielä vuosia tuon jälkeen teini iässä näin painajaisia tuosta tädistä. "Tädille terkut sinustakin huolimattakin minusta on tullut hyvä ihminen"
Tullaan pikkaisen tuosta ajasta kohti nykyhetkeä siihen kun aloitin koulun. Noin neljä vuotiaasta asti minulla on todettu hajataittoa silmissä eli karsastusta. Ensimmäinen luokka meni ihan ok, toiselle luokalla sitten alkoikin olla ongelmia lukemaan oppimisenkanssa. Silmälaseja en halunnut käyttää koska minua haukuttiin silloin rillipääksi, ilman niitä tekstin näin kahtena tai välillä jopa kolmena. Vaikka sormella koitti seurata riviä tai viivottimella auttaa niin ei nämäkään aina auttanut.
"Sinä joka haukuit rillipääksi ymmärsitkö että niille on oikeasti syykin ?"
Silmäni on leikattu 3x yhteensä ja leikkauskien sekä Kyss:iltä saamani hyvän hoidon tuloksena olen nuoren ikäni saanut elää ilman silmälaseja. Kiitos minua hoitaneille ja vanhemmille jotka jaksoivat viedä minua hoidettavaksi, leikkauksiin ja olla tukena!
Toisen luokan päätteeksi jäin luokalle. Toka luokka uusiksi täysin uuden porukan kanssa jotka ovat jo ryhmäytyneet. Toka luokka ei ollut vielä se pahin vuosi enneminkin alku soittoa, hiljallen minut jätettiin ulos välitunti porukoista ja haukkuminen alkoi yleistyä. Kolmosluokalla homma alkoi kasvaa enemmän Fyysisesti minuun ei ikinä käyty käsiksi mutta psyykisesti satutettiin monella tapaa.
Tarkalleen luokkaa astetta en enää muista (hyvä niin) mutta muistan varmaan lopun elämääni yhden vuoden jolloin joku välkky luokka toveri keksi että olen sätky= säteily vaara= minusta lähtee jotain säteilyä jolta pitää suojautua (Kuva yllä) . Tuli kuviohin päivän värit jos sinulla oli sitä päällä tai joku paperin palainen vaikka kädessä se suojasi säteilyltä. Päivän väri mahdollisti tuon näkyvän hylkimisen myös tunneilla kun menivät teroittamaan kynää roskikselle tai pesemään käsiä lavuaarille. Tämähän ei kuitenkaan riittänyt vaan haukkuma nimiä piti kekskiä ja koulussa huutelu ei riittänyt vaan sitähän piti jatkaa koulumatkoillakin. Huomasin etten halunnut mennä kouluun ja ruokavälitunneilla aloin juoksemaan kotiin syömään jos tiesin ettei vanhemmat ole kotona ja joskus siloinkin kun joku oli paikalla. Hain "puuttuvaa" kirjaa tai mitä ikinä keksinkään. Koulussa oleminen ei vaan miellyttänyt.
Pari ihmistä koittivat olla kavereita ja jutella edes joskus minulle mutta yhden suusta muistan ainakin kuuleeni lauseen "en uskalla näyttäytyä sinun kanssa ettei minuakin aleta kiusaamaan, sä oot kuitenkin hyvä tyyppi". Hyvä tyyppi tosiaan tuolloin se pienikin ystävällinen teko oli kuitenkin minun turvaköysi kallion kielekkeellä. Onneksi kuitenkin jossain vaiheessa kerroin vanhemmille tilanteesta ja asiaa alettiin selvittämään. Tämä rauhotti tilannetta edes hieman. Kiitokset vanhemmille ja silloiselle rehtorille jotka puutuivat asiaan! "
"Jos paha saa palkkansa niin eikös hyvä tuo mukanaan hyvää.. kumpaako sinä toivot itsellesi? "
Joka tapauksessa seitsemänteen luokkaan asti jatkui kiusaaminen enemmän tai vähemmän millon mitenkin. Porukkaanhan en sopinut ja edeleen löyty ikäviä nimityksiä. Seitsemännellä luokalla minulla oli hyvä ystävä Taina (nimi muutettu) jonka kanssa oltiin kuin paita ja peppu koulussa ja kun jälleen alkoi tulemaan niitä ah jo niin tutuksi tulleita ihania lausahduksia ja eleitä. Mentiin me ehdessä Tainan kanssa luokanvalvojan juttusille ja saatiin sovittua aika jolloin kasattiin kiusaaja porukka kasaan. Keskuteltiin asioita ja jos en muuta muista niin muistan sen että sydän löi tuhat kertaa kovempaa ja meinasi tulla kurkusta ylös. Tällä asia lopulta kuitenkin saatiin tilanne rauhoittumaan ja vikat vuodet sain olla rauhassa. Vaikka ei se opiskelu silti maistunut, nähdä ne naamat jokapäivä jotka muistuttaa niistä ikävista asioista jotka on sinun sisälle juurrutettu. Kiitokset nuista vuosista ainoalle ystävälleni Tainalle!
Kiusaajilta voisin kysyä tänään.. Tiesitkö että elämäni ei ollut koti oloissakaan helpointa ? Tiesitkö että harrastuksessa joka oli ja on edeleen rakas oli myös omat vaikeudet? Tiesitkö että jokainen paha sanasi viilsi minuun sisälle arven ? Mietitkö ikinä mille minusta tuntuu ? mietitkö ikinä miksi aloit kiusaamaan?
Tuntuiko se hyvälle? Saitko istellesi parema olon?
Minä olen monta kertaa miettiny miksi minä? Mitä minä tein sinulle ? Enkö olisi saanut olla se joksi tänne synnyin ?
Hiljalleen aloin kokoamaan itsetuntoni rippeitä ensin riparilla jossa sain ympärilleni ihan uusia ihmisiä jotka ei minua tunteneet ja sieltä jatkoin isoskoulutukseen josta sain lisää uusia ihmiskontakteja. Kavereita ! Monet isos vuodet toi elämääni ihania ihmisiä joista olen kiitollinen. Seuraava etappi oli kymppi luokka jossa myös sain ympärilleni uusi mutta myös vanhan koulun rinnakkais luokkalaisia ja huomasin silti selviäväni heidän kanssaan. Paras veto kaikista oli kuitenkin opinnot toisessa kaupungissa täysin uudessa porukassa, jopa kämppiksenikin oli tunetmaton minulle.
Hiljalleen aloin kai huomaamaan että olen ihan hyvä tyyppi ja on ihmisiä jotka viihtyvät seurassani.
Kiitos jokaiselle opiskelija toverille ! Olette auttaneet minua enemmän kuin ikinä voitte kuvitellakkaan!!
Muistan myös erään leirin kokoomis palverin jossa oli meidän isos tiimimme johon kuului myös yksi niistä joka oli kiusaamassa minua eniten aikanaan. Sanoin tuolloin kokouksessa hänelle muiden läsnä ollessa että minua pelotti lähteä leirille kun en tiennyt miten tultaisiin toimeen tai mitä siellä vastaan tulisi. Minua pelotti menneiden vuosien vuoksi. Hän ihmetteli että miten muistan ja lopulta pahoitteli että oli toiminut niin aikanaa. Minusta tämä oli hienoa!
Vaikka ylimpiä ystävyksiä tuskin meistä ikinä tulee niin kykenen vaihtamaan kuulumisia kyllä.
Vaikka vieläkin tunnistan ajatuksia päässäni jotka juontavat nuilta kivun vuosilta niin tiedän niistä selviäväni ja jatkan pääpystyssä omantien kulkemista. En sano että se aina helppoa olisi mutta huomaan olevani jo paljon enemmän itseni kuin mitä olen ollutkaan. Se antaa minulle voimaa jatkaa eteenpäin ja sanoa että olen LOISTO TYYPPI ! Jos sinä et sitä näe niin et tunne minua!
Loppuun kiitokset kaikille vanhoille ja uusille elämäni ihmisille perheelle, suvulle, ystäville, kavereille, valmennettaville, "siskoille" ja "veljille" jotka olette , olette olleet läsnä ja tukena minun elämässä! Lähellä ja kauempana! Te olette yksi iso syy siihen miksi olen jaksanut jatkaa eteenpäin!
Terve teille uudet ihmiset jotka olette vielä tulossa ! :)
PS.
Yksi iso kiitos on pyörinyt minun mielessä vuosia.. Minun ensimmäinen hoitotätini Siilinjärvellä Elsa Eskelinen kiitos ihanista muistoista varhaisilta vuosiltani, kiitos siitä kaikesta lämmöstä mitä toit elämääni, kiitos kun välitit meistä lapsista ja teit työtäsi sydämmellä ! Muistan edeleen sauna tontut, vesi lakit ja mökkireissut ! <3 (Nimeä en muuttanut.. jos kiitos sattuu menemään oikeaan osoitteeseen niin olisi vain ihana!!)
KIUSAAMISTA VASTAAAN SYDÄMENIPOHJASTA !
Hennis
Kommentit
Lähetä kommentti